 |







|
 |


Johdanto |
|

Nautiskelimme (Juhis & Cassu) eräänä vuoden 2002 päivänä hieman jaloviinaa,
ja keskustelu kääntyi loppuillasta miehekkäästi autojen puolelle.
Harmittelimme ettemme olleet aikoihin päässeet ropaamaan autoja oikein kunnolla.
Olimmehan sentään taannoin vuonna 1996 työtovereina suorittamassa erinäisiä huolto- ja korjaustoimenpiteitä
eräässä keskinkertaisessa autopajassa.
Autoista höpötellessä lenteli ilmaan ajatuksia projektiauton hankkimisesta.
Puolivitsinä suusta parahti hekottelun saattelemana jotta "Ladahan se on projektiksi saatava!".
Siitä se sitten lähti ajan myötä muuntumaan vitsistä jossain määrin toteuttamisen arvoiseksi ideaksi.
Sopivaa edullista ja kohtuullisen kuntoista "uhria" etsittiin vähemmän aktiivisesti noin vuoden verran.
Se ensimmäinen sopiva sitten sattui Juhiksen kohdalle (23.7.2004) puolivahingossa kuin salaman iskusta. Tarjokkaana oli
vuosikertaa 1985 pyöreälamppuinen vanha kunnon perus "nappisilmä" Lada. Tämä Venäläisten insinöörien
ihmekeksintö osoittautui välittömästi riittävän hyväkuntoiseksi yksilöksi. Ruostevauriot olivat vähäisiä eikä tekniikassakaan
ollut valittamista. Auto oli katsastettu eikä hintakaan päätä huimannut; VAZikka kevensi Juhiksen lompakkoa 150 euroa.
Projektiauto sai muutaman päivän olla täysin omissa oloissaan, kunnes sen kimppuun käytiin julmasti 1.8.2004. Riivittiin puskurit,
vetokoukku ja kattopellistä väännetyt tuulenohjaimet pois. Lisäksi uljas kromimaski irroitettiin pientä hienosäätöä
suunnitellen. Sittemmin projektiauton ropailu oli pääasiassa Juhiksen käsialaa, sillä katsastusmies halusi autoon pari
paikkaa ennen leiman heltiämistä. Ajatuksena oli alun perin yhteinen projektiauto, mutta nappisilmän ropailu alkoi jäädä
lähinnä Juhiksen harteille. Cassun mielessä alkoi pyöriä omaksi projektiksi 2105...
Sopiva Lada löytyi Cassullekin (14.5.2005) yllättäen eräästä autoliikkeestä Lahdesta. Vuosimallia 1995 Axtec oli tyrkyllä,
ja siitä joutui pulittamaan 100 euroa. Ladassa oli kytkinremontti edessä, mutta siitä huolimatta se saatiin ajettua Lahdesta
ensimmäiselle remonttietapille Pukkilaan.
...Sittemmin...
Projektiautojen räpläily innosti tutustumaan Suomen Ladakerhon toimintaan, ja jäseneksi liityttiinkin pikimmiten.
Otimme osaa pääkaupunkiseudun Ladakerholaisten tapaamisiin, jonka myötä saimme uutta intoa projektiemme suhteen. Kerholaisilta
olemme saaneet rutkasti apua, edullisia osia ja loistavia vinkkejä. KIITOS HEILLE nyt ja tulevaisuudessa!
Tapaamisien myötä on tullut kosolti uusia tuttavuuksia ja jokainen tapaaminen innostaa ropaamaan autoa aina vain enemmän ja
enemmän!
Jokusen kerran olemme (ehkä jopa tarkoitushakuisesti) päästäneet Ladakärpäsen karkuun...
...ja senhän tietää että puremiahan siitä väkisinkin syntyy!
Yksi uusi Ladaharrastaja saatiin mukaan (7.8.2005) tuon pahamaineisen kärpäsen pureman johdosta. Tuonnempana olemme uuden ja isomman
tiimitallin hankkimisen jälkeen saaneet ryhmäämme lisää pontta ss127:n innostuttua liittymään porukkaan. Pian ss127:n
vanavedessä tiimiin liittyi Irl. Houkuttelimme mukaan myös Ladakerhon Pravda-lehden kimpussa hääräilevän herra Wuokilan, joka
lähti kuin lähtikin mukaan tiimin kimppatallitoimintaan.
Hyvät tilat, hyvä henki ja hyvä porukka. Mitäpä muutakaan sitä voisi enää autoa ropaillessa toivoa... Se millaisia laitoksia
tallista tullaan tulevaisuudessa ajamaan pihalle, on arvoitus. Aika näyttää mitä kaikkea sitä syntyykään...
Projektisivua on tarkoitus kehittää jatkuvasti. Sisältöä tuotetaan siinä määrin kun sitä autojen ropailun ja normaalin arkielämän
ohessa keretään.
Ajatuksesta yhdistykseksi
15.7.2006 pidettiin aatteellisen team LADA VAZ HERE.-yhdistyksen perustamiskokous. Yhdistys rekisteröidään yhdistysrekisteriin.
Tarkempaa tietoa yhdistyksestä tulossa sivustolle lähiaikoina.
|
|
 "Kun typy laittaa silikonit rintoihin,
on se sama kuin laittaisi Ladaan jalopuuratin.
Kiva hivellä mutta kyyti ei juurikaan parane."

| © team LADA VAZ HERE 2004 - 2009. Palvelimen tarjoaa Roundex. |

|
 |